The 69 Eyes keikkailee euroopassa kevään aikana, mennyttä syksyä voi muistella vaikkapa kurkkaamalla kuvia Myrskykatin albumissa
--Mielenkiintopista.
TVO Hiroshima kuukaudessa suomalaisten tuhoksi.
TVO:lta 600kg kanavasäteilyjä ja 60kg neutronivuota vuosittain.
TVO on tehnyt IAEA, tyyliin tietoisesti vaikeaksi laskea "grammalleen" sitä määrää, mitä ydinvoimalansa syytävät vuosittain Uraani/plutoniumionista kanavasäteilyjä ja neutronivoitaan mittaamatta reaktoreistaan ulos. Meriin, beettasoihduin savupiipustaan, sähkölinjoilleen ja suoraan läpi ohuitten suojaseinämiensä. Virallinen energiapäästö ja TVO:n myös itse julkisuuteen raportoimat vuosikevenemät on todettu systemaattisesti salatuiksi kilon luokan silkaksi valheeksi. Siksi on aika saada asiaa oikeaan tutkintaan ja suuruusluokkaansa. Erityisesti TVO:n omat tiedost...
The 69 Eyes oli tänä aamuna vieraana ruotsalaisessa aamuohjelmassa Nyhetsmorgon. Ensin Jyrkiä haastateltiin ja sitten pojat esittivät kaksi biisiä. Kyllä länsinaapureita nyt hemmotellaan, toivottavasti osasivat arvostaa.
Jatketaan keskustelua paremman otsikon alla. Tuo uusi levy siis ilmestyi viime yönä kello kahdeltatoista. Käytiin Aintsun kanssa levykauppa äxässä hakemassa omamme. Koko vampyyri poppoo oli paikalla jakamassa nimmareita. Päästiin myös yhteiskuvaan Jussin ja Jyrkin kanssa, laitan ne näytille paremmalla ajalla.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että tää on paras albumi ikinä. Ainakin kokonaisuutena, siinä on yksi heikko lenkki ja se on se eka sinkkujulkaisu. Onneksi muut biisit ovat niin loistavat että ne kompensoivat tätä yhtä kömmähdystä.
Lisäys: No niin, nyt ehdin linkittää kuvat siitä nimmarisessiosta. Eli ne löytyy Täältä...
Tänä syksynä kyllä meitä faneja hemmotellaan oikein urakalla <3 Pojat nimittäin keikkailevat lähes ympäri Suomea.
KEIKAT:
To 24.9. Lappeenranta, Ravintola Wiltsu
Pe 25.9. Mikkeli, Bar’n’Night Vaakuna
Ke 18.11. Helsinki, Nosturi
To 19.11. Kuopio, Hotelli Puijonsarvi
Pe 20.11. Valkeakoski, Hotelli Valtikka
La 21.11. Jyväskylä, Lutakko
Pe 27.11. Imatra, Ravintola Woodoo (ilmeisesti peruttu)
La 28.11. Tampere, Pakkahuone
To 3.12. Helsinki, Tavastia
Ke 9.12. Turku, Klubi
To 10.12. Pori, Bar Kino
Pe 11.12. Lahti, Finlandia-klubi
La 12.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
Muistelen että olen monestakin paikasta lukenut että pojat jossain vaiheessa harkitsivat kosketinsoittajaa bändiinsä livekeikkoja varten mutta tyytyivät sitten playbackiin, Bazie tietääkseni soittaa studio levyillä niitä, kitaran lisäksi.
Olisiko teidän mielestänne hyvä jos bändi nyt päättäisikin ottaa uuden jäsenen bändiinsä? Ainakin keikoilla se tulisi tarpeeseen minun mielestäni sillä tykkään että keikoilla musiikkia soitetaan "aidosti livenä" eikä playbackinä vaikka eipä se juuri haittaa kun pelkästään kosketinsoittimista on kyse.
Author: Detonator :: Posted: Thu Mar 05, 2009 6:01 pm